*

Kreikan Hämis "Tiedän vain sen, etten tiedä mitään."

Kaikki blogit puheenaiheesta HS

Valtamediat yrittää jakaa kansaa julkaisuillaan.

Esimerkiksi yleisradio on saanut viime aikoina lukuisia vakavia huomautuksia julkisen sanan neuvostolta.

 

Miksi jotkut väittävät linkeistä, jotka eivät heidän maailaman katsomukselle sovi, vastaan selviä faktoja? He eivät vaivaudu edes aukaisemaan niitä. Miksi? Vaikka heille kerrotaan, että siellä on esimerkiksi viranomaislinkki.

Tuolta voi jokainen käydä lukemassa asiat.

 

HS:n presidenttigallupin uskottavuus ja tulkinnan puolueettomuus vaakalaudalla

Uskottavuudeltaan melko heikkoon galluppiin pohjautuen Hesari esittää otsikoissaan varmoja johtopäätöksiä: Niinistön kannatus kasvoi mutta Väyrysen kannatus oli ”vaisua” vaikka gallupin tekoaikana Väyrynen oli vasta aloittamassa kampanjaa ja oli kannatuksessa jaetulla kolmannella sijalla. Siis sijoituksen päässä toisesta sijasta vaikka ero kakkoseen oli vielä selkeä.

Otsikoinnin johtopäätöksiin ei löydy heikosta gallupista perusteita. Totuudenmukaisempi  otsikko olisi ollut: Niinistön kannatus näyttäisi olevan ennallaan. Väyrynen aloitti pirteästi.

HS-Gate ja sananvapaus.

Hesarin päätoimittajan avoin kirje lukijoilleen sisälsi erää kohdan, jonka tiimoilta olisi kenties syytä käydä keskustelua.

 

Lainaus:

"Periaatelinjansa mukaisesti Helsingin Sanomat pyrkii puolustamaan ja vahvistamaan moniarvoisen yhteiskunnan kansanvaltaisuutta. Erityistä huomiota lehti kiinnittää mielipiteen vapauden toteutumiseen."

 

Mitä asian tiimoilta haluaisin tarkennettavaksi on:

Politiikka ja maailmanmeno Helsingin Sanomien "Aikakoneen" tarkastelussa

Maailmankuvan muodostumisessa useimmat turvautuvat uskontoihin tai politiikkaan, mitä voidaankin pitää jossakin määrin samanlaisina psykologisina ilmiöinä.

Vaalilainsäädäntöön katumuspykälä

Helsingin Sanomat on käynyt läpi 10 000 kuntavaaliehdokkaan rikostaustat Suomen käräjäoikeuksista sekä hovioikeuksista, ja julkaissut saadut syytteet. Monet lukijat ovat sotkeneet syytteet ja saadut tuomiot keskenään ja uskovat, että kaikki syytteet ovat päätyneet sellaisenaan tuomioiksi, mikä ei tietysti pidä paikkaansa. Ehdokkaista on luotu kuva että useat heistä ovat rikollisia mikä ei tietysti ole omiaan nostamaan äänestysvilkkautta. Syytteenkin saanut on syytön niin kauan kunnes syylliseksi todistetaan.

Ilmainen joukkoliikenne – sellaista ei ole!

Helsingin Sanomat (HS 16.1. Enemmistö kannattaa maksutonta joukkoliikennettä…) uutisoi näyttävästi Tallinnan ilmaisesta joukkoliikenteestä. Uutisessa kerrottiin, kuinka teetetyn gallupin perusteella "maksuton" joukkoliikenne saa kannatusta myös Suomenlahden toisella puolella. Mainittiin sekin, että "maksuton" joukkoliikenne tarkoittaisi yli prosentin korotusta kunnallisveroon. Näin siis, mikäli muista "maksuttomista" palveluista ei haluta leikata.

Tyrkytettiin hesaria - asenteellisuus tökkii

 

 

 

 

 

 

 

Prisman aulassa oli joukko tyttösiä kauppaamassa Helsingin Sanomia, huutelivat jo kaukaa kutsuvasti. Vaimo tyrkkäsi minut sinnepäin sanoen, että kun nyt vaadin tähän kauppaan tuloa enkä Cittariin, jonka kahvoissa saa 50 sentin kahvilla päivän hesarin luettavakseen, niin haepa tuolta.

HS-Tiede: " Juokseminen parantaa muistia"

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Motto:  "En turhaa askelta ottanut" (Jean Sibelius)

 

 

 

 

 

Kertoo meille HS-Tiede:

 

http://www.hs.fi/tiede/a1467165285862

 

Sitä mukaa kun lehden toimittajakunta on naisistunut, ovat myös nk. " Tieteen" jutut menneet enemmän ja enemmän kyökin puolelle, tekniset tieteet loistavat poissaolollaan.

 

Saska aloitti Trumpin sylkijäiset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Brexit taisi pelästyttää hesarin toimittajat niin, että näkevät jo painajaisia Trumpista Yhdysvaltain presidenttinä, Itävallan uusittavien vaalien toisesta tuloksesta ja Maria LePen' n Ranskan presidenttinä. Kaikki tuo on toki mahdollista, jopa Suomen Fixit-äänestys kun pitkälle katsotaan.

 

Niinpä sylkijäiset on aloitettava ajoissa ja hesari heittää aloituksena suuntäydeltä kuolaa:

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä