*

Kreikan Hämis "Tiedän vain sen, etten tiedä mitään."

Je suis UDO!

Saksan ehkä kiistellyin journalisti Udo Ulfkotte on kuollut 56 – vuotiaana. Herra menehtyi sydämen pysähdykseen.

 

Udo teki pitkän uran Saksassa arvostetussa "Frankfurter Allgemeinen Zeitung" (FAZ) lehdessä, kunnes kyllästyi kertomaan mitä käskettiin. Myöhemmin Udo työskenteli Kopp-Verlagille.

 

Udo kirjoitti useita kirjoja, kuten „Die asylindustrie“ pakolaisbisneksestä, „Mekka Deutschland, Die stille Islamisierung“ jossa käsitellään Saksan hiljaista muuttumista islamistiseksi maaksi ja monta muuta lukemisen arvoista teosta.

 

Suureen tietoisuuteen Udo lennähti, kuitenkin kirjallaan „Gekaufte Journalisten“ (Ostetut journalistit), jossa hän avasi tämän päivän journalismin hintaa, valheellisuutta ja journalistien „itsensä myymistä“ (kaunisteltu ilmaisu poliittisen korrektiuden takia).

 

Kuolema on ihmiselämän normaali ja ihmisiä kuolee sydämenlyönnin tahtiin, silti Udon jälkeensä jättämät paljastukset tulevat varmuudella luomaan salaliittoteorioita. Näiltä teorioilta tuskin voi näinä päivinä välttyä, mutta se ei ollut syy miksi kirjoitin tämän muistokirjoituksen.

 

Minut sai kirjoittamaan tästä Suomessa huonosti tunnetusta miehestä mm. Twitterin ja muun sosiaalisen median viestit, joilla „hyvät ihmiset“ ilkkuvat Udon kuolemalla ja tanssivat haudalla, jota ei ole vielä edes avattu.

 

Sallikaa minun esittää muutama esimerkki, jolla „poliittisesti korrektit“ ihmiset näyttävät korrektisti mallia miten erimieltä olevien ihmisten kuolemalla voi saada orgasmeja!

 

Spiegel-lehden online-julkaisuun kirjoittava „Hatice Ince“ kirjoittaa Twitterissä:

UdoUllkoffe on kuolllut. Hahahaha! Tälle minä juon yhden!“

 

Useampi ihminen kirjoittaa Twiiteissään, että „Tämä vuosi alkoi hyvin!“ ja „Vihdoin hyviä uutisia!“ ja lopuksi vielä yksi „poliittisesti korrekti“ orgasmi: „Viimein kuoli joku jonka kuolema ei haittaa!“

 

Kaikki Saksan johtavat aikakausi- ja sanomalehdet käyttävät uutisissaan Udon kuolemasta sanoja „kiistelty“ ja „oikeistopopulisti“ sekä „salaliittoteoreetikko“.

 

 

Onko tämä todella parasta mitä „poliittisesti korrektiella, hyvillä ihmisillä“ on tarjota ?

 

Kuka Suomessa „juo yhden“ hurmioonsa, jos esim. Ilja menee ja kuolee ?

 

 

Lopuksi vielä yksi kommentti Saksasta, jonka kirvoitti „hyvien ihmisten poliittisesti korrektit“ kommentit Twitterissä!

 

Nimimerkki „Hartes Geld“ kirjoittaa „hyvien orgioista“:

Näiden ihmisten juhliminen muistuttaa erehdyttävästi muslimien juhlimista terroristi-iskun jälkeen!“

 

 

 

Kiitos

Hämis

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Tämä klippi "Die Anstalt" - satiiriohjelmasta antaa pienen kuvan missä Saksan media on kiinni ja kuka maksaa journalisteille.....

Tekstit saa asetuksista

https://www.youtube.com/watch?v=06-sa-m8zqg

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Saksalaisethan suorastaan kerjäävät uuttaa kansallissosialistisen puolueen nousua.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Tarkenna mihin suuntaat syytöksesi. Kiitos.

Mikä tahansa olisi parempi, kuin tämä nykyinen transatlantinenhöttö

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset