*

Kreikan Hämis "Tiedän vain sen, etten tiedä mitään."

NO GO alueet Euroopassa!

Saksalainen sivusto on tehnyt „No go alue – google mapsin“, jossa on merkitty kaikki tunnetut maahanmuuttajien yksityisalueiksi muuttamat kaupunginosat.

 

Kartta on julmaa luettavaa. Kartalla olevia punaisia pisteitä klikkaamalla saa lukea uutisia tai katsoa videoita, joissa kerrottaan miksi piste on kartalla.

 

Naapurimme Ruotsi on saanut kolme „pistettä“ iholleen. Ranskan, Saksan ja Englannin pisteitä on jo vaikea erottaa toisistaan.

 

Belgia, Alankomaat, Itävalta ja Sveitsi ovat vielä "yksittäistapausten" joukossa.

Kuinka kauan jää nähtäväksi.

 

Tätä karttaa tutkiessa herää kysymys, koska Suomi saa ensimmäisen "yksittäistapauksensa" ja mitä Suomen talonsakin luvannut pääministeri ja tervetuloa politiikkaa tukeva presidentti ovat suunnitelleet Suomen ensimmäisen islam-getton syntymistä vastaan ?

 

Karttaa pääsee tutkimaan tästä

 

 

 

Kiitos

Hämis

 

Ps. Italian nuorisotyöttömyys on pompannut 39 prosentin ennätyslukuihin, joten „työvoimaa“ Eurooppa, Suomi tai edes Saksa EI tarvitse Unionin ulkopuolelta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

21Suosittele

21 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (87 kommenttia)

Käyttäjän jakerajaaho kuva
Jarkko Raja-aho

Aikamoista, unelma-hotspotteja.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Unelmasta haaveilevat voisivat käydä tutkimassa näitä alueita. Mielellään live streamin kanssa niin jäisi jäljelle jotain heitin unelmasta....

Tai sitten on aika lopettaa unelmointi ja todeta, että tätä kehitystä vastaan on tehtävä jotain ja pian!

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ruotsin poliisin mukaan maassa olisi 55 aluetta joille ei voi mennä. Ehkä ovat sittemmin vaihtaneet tiedottajaa, mistä syystä lukumääräkin on muuttunut?

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Ehkä sakut ovat kerrakin lipsuneet järjestelmällisyydestään tai ovat yhdistelleet jotain Malmön ja Tukholman alueita yhteen.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Tuo alueiden määrä 55 lähti liikkeelle poliisin raportista

https://www.reddit.com/r/sweden/comments/2kg3yk/kriminella_nätverk_med_stor_påverkan_i/

Noista alueista 22 olisi Suur-Tukholman alueella:

http://i.imgur.com/8RvtwJm.png

Nyt kun raporttia nyt yrittää etsiä, tulee poliisin sivuilla ilmoitus "hittas ej". Kahdeksan vuotta ruotsia opiskelleena tiedän tuon tarkoittavan, että enää ei lyödä ja asiat ovat kunnossa.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #8

Ehkä Ruottin polliisi on saanut asiat kuntoon (Hämiö) tai sitten poliittinen korrektius on siivonnut ongelman sivuun ja siksi sitä ei esitetä sakujen kartalla.

Kuka näistä tietää toden ? Minun veikkaukseni on ei kukaan!

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #8

https://polisen.se/Global/www%20och%20Intrapolis/O...

Siinä on raportti. Sen voit vaikka lukea nyt ensimmäistä kertaa, niin ei tarvitse levittää juttuja siitä että on paikkoja jonne ei voi mennä.

Alueiden ongelmistakin on yksityiskohtaista tietoa.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #24

Löytyykö tuota samaista tekstiä vaikka alkukielellä. Nyt se on tehty germaanisella pohjoisella murteella, joka pakosta huolimatta on hautautunut saksan kielen opiskelun alle.

Kiinnostaisi todella lukea onko linkkaamani kartan kolme (3) Ruotsiin merkittyä Nogoa todellisia vai ei.

Voisitteko kentis TOTUUDEN nimissä etsiä kartassa mainitut kohteet ja kääntää meille pakkotaidottomille noiden alueiden kuvauksen.

Tämä jaloteko veisi keskustelua paljon pidemmälle, kuin turha kimmastuminen meille spekulaattoreille, jotka eivät valinneet maailman useista kielistä juuri tuota länsinaapurin germaanimurretta suosikiksemme.

Kiitos
Hämis

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #28

Ei ole mitään No-Goja Ruotsissa kuten sanoin.

Ensimmäisenä kartallasi on Rinkeby. Rinkebyhyn voit mennä ihan vaikka heti, ota paatti yli ja mene Rinkebyhyn. Rinkebyssä on monenlaisia ongelmia, mutta se ei tarkoita etteikö sinne voi mennä tai etteikö siellä olisi poliisin toimintaa.

Siis ihmiset uskovat kuin lapset joulupukkiin, ettei Rinkebyhyn voi mennä.

Rinkebyssä tarvitaan työtä ja ratkaisuja, mutta ei se auta mitään että Suomessa keksitään satuja siitä ettei sinne voi kukaan mennä.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #31

Joka puolella tarvitaan työtä ja ratkaisuja ongelmiin. Ongelmiin joita ei ole syytä tehdä lisää ennen, kuin entiset on ratkaistu.

Vähiten meitä auttaa saduista kiihtyminen. Keskustelu rehelisellä pohjalla on myös Teidän kommenteissa tullut esiin. Tuota toivoisin minäkin, myös valtiovallan toimesta, jotta voisimme luottaa annettuihin tietoihin ja nämä epämääräiset olettamukset jäisi vähemmälle.

Se ei valitetettavasti ole ollut "maan tapa" vaan poliittinen korrektiuus rasismin ruokkimisen pelossa. Tämä on mielestäni toiminut päinvastoin, kuin odotettiin ja siitä tässä lopulta on kyse. Totuuden etsimisestä puolin ja toisin...

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #31

Onhan:

Ainakin 15 ajoneuvoa on poltettu Tukholman seudulla yön aikana.
Tukholmaa on piinannut jo viides katumellakoiden värittämä yö. Yhteensä ainakin 15 ajoneuvoa on poltettu Tukholman seudulla yön aikana, kertovat viestimet. Autoja on poltettu ainakin Södertäljessä ja Rinkebyssä.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000006152...

Mellakoita rauhoittamaan saapuneet poliisit ja poliisiautot ovat aikaisempien öiden tapaan saaneet osakseen kivitystä. Expressenin mukaan metroasemilla myös vartijat ovat joutuneet nuorison kivityksen kohteiksi.

Vaikka vanha, tämä uusiutuu.

Eli se siitä Rinkebystä Petra.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #31

Voisit lopettaa virheellisten tietojen käytön täällä.

Voit mennä itse, en suosittele.

(Ei tuollaisesta voi saada aikaan mitään nopeasti. Ne onglmat joko jää tai todennäköisesti jatkuvat sukupolvia... ...jolloin parhaimmassa tapauksessa yksi tai kaksi sukupolvea tilanteen paranemiseen)

Olen nähnyt tosi raakoja mellakoita juuri sieltä. Alempana selviää hiukan Rinkebystä.

Migrants in Sweden viciously attack CBS Camera Team while Recording, punch, kick Reporters & Crew

https://www.youtube.com/watch?v=sEeXd9b01uY

Anti-Whites chasing a white man in Rinkeby, Sweden

Nyt siis Rinkebyssä on lähes 100% ulkomaalais-taustaisia.

Mies joka tässä puhuu, selvittää ja kertoo... ...ajattelevat tappamista.

https://www.youtube.com/watch?v=DqjvJ9MFDxg

Här attackeras polisen i svenska förorten

https://www.youtube.com/watch?v=CE-3wdff-OA

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #24

Minä luotan Suomi-pouliisiin yhtä paljon kuin Aarnioon. En ota mitään kantaa Ruotsin pouliisiin, kuin että toivotan rohkeutta.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Mitä se Stubb sanoikaan 2015, muistaakseni Sipilän avointen ovien päivän touhustamisen jälkeen ?

" Monikulttuurisuus on rikkaus, ei mulla muuta "

Jk. Eipä ole Stubb, tai kukaan muukaan poliitikko vaivautunut menemään edes naapurimaan slummiintumista katsomaan. Kannattiais kyllä, niin ei sitten tyhmä poliittinen vihannes astu samaan miinaan, kuin naapurimaan kolleega.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Stubbelos ei kuuntele naapureista kuin Carl Bildtiä, joka on Stubbelon henkiystävä (omien sanojensa mukaan) No lukekaa enku wiki Carlista ja tehkää omat johtopäätöksenne.....

Stubb itse ei uskalla kävellä des suomalaisten seassa ilman turvapartiota, joten tuskin tuota niljaketta saisi katsomaan slummeja, edes panssarissa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Ruotsissa ei ole edelleenkään yhtään nogoa, joten tässä keskustelussa maahanmuuttaja-blogistimme sallii maanmuuttajalööperin levittämisen. Ruotsissa on alueita joissa poliisilla on ongelmia, mutta poliisi operoi kaikkialla eikä ole olemassa kaupunginosia joissa yhteiskunta ei toimisi tai sinne ei olisi ns. Kantaruotsalaisilla asiaa.

Älkää levittäkö roskaa, isot aikuiset ihmiset.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Heitä linkki, joka kumoaa kartan ohessa olevia linkkejä.

Ongelmat kuitenkin myönnät! Onko siis se että sairasauto tarvitsee poliisisaattueen riittävä ongelma vai pitääkö linjaa jatkaa samaan suuntaan ?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

https://polisen.se/Aktuellt/Nyheter/2016/Jan-Mars/...

Saattehan te turista mitä juoruja ja uskomuksia haluatte, mutta suosittelisin kaikkia pysymään faktoissa. Ei ole kyse siitä mitä "myönnän" tai mitä mieltä olen, minua kiinostaa ainoastaan rehellinen fakta.

Poliisin raportti 55 alueesta koski aikoinaan sitä, että 55 alueella on rikollisuudella voimakas vaikutus yhteiskuntaan. Poliisi on kuitenkin jatkuvasti operoinut alueilla ja jopa lisännyt operointia kyseisillä alueilla.

Olen tuon raportin lukenut kannesta kanteen ja siihen on myös nyt ilmestynyt lisäosa jonka linkitin tähän. Lukekaa ihmiset, lukekaa, älkääkä mutuilko.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #18

Oliko mielipidettä myös muihin alueisiin/maihin kuin Hurrila ?

Oletko sitä mieltä, että kaikki on mainiosti ja voimme nukkua seuraavaan vuodenvaihteeseen huoletta vai olisiko mahdollisesti jotain tehtävää tässä asiassa ?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #22

Niin MISSÄ olen väittänyt, että kaikki on mainiosti?

Minä puutun ainoastaan siihen, että tällä sivulla pistetään omia mutujuttuja pöytään. Pysykää faktoissa.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #26

Vastaatteko vielä erilliseen kysymykseeni ?

Tuon faktan löytämiseksi tässä kai keskustellaan ?
Vai haluatteko Te henk.koht. päättää mikä on faktaa ?

Ei saa hermoilla sen takia, että toinen on väärässä tai erimieltä. Vielä vähemmän on syytä alkaa osoittelemaan sormella muita. Sitä ei ole tietääkseni kukaan tehnyt Teillekään.

Lisäksi pyyntönne "väärän infon" levittämisen estämisestä sisältää sensuuria lähentelevän poistokehoituksen. Sitä en tee edes Teidän mieliksi, koska siinä tapauksessa joutuisin poistamaan Teidänkin puheoikeuden.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #27

"Tapaus Vehkoo" oli FBssä julkinen ja huhumylly ? Joidenkin täällä bloggaavien joukossa. Jotkut sitten luokittelivat itsensä vielä 'rumaksi' jossain kuvassa julkisena FBssä. Täh ? Mitä järkeä siinäkin oli ? En kommentoinut niihin mitään.

'Älymystölle' riittää selvitykseksi mm se, että katson kansainvälisiä kanavia, joissa NÄKYY mitä siellä tapahtuu ja SUORANA !!!! Poltettuja autoja, palavia renkaita ja 'gangbangerit' (järjestäytyneet rikollisjoukkiot) heittelee esineitä poliiseja päin tyyliin Gaza ja pouliisit juoksee karkuun ILMAN AUTOJAAN !!!!

En takuulla mene Stadissa Rautatientorilla tietyiltä paikoin sisään, koska en halua, että kukaan tulee lyömään sekä rosvoamaan minua, vaikka kyllä bootseilla pärjäisin, mutta saisin sakot ja niitä en tarvitse.

Olen jo aiemmin kehoittanut mm Jussi Jalosen kautta tekemään tutkimusta tummien jengeistä (gangbangereitä, kuten myös tutkia kantasuomalaisten gangbangereitä), kun asuin Stadissa, juuri silloin kun ehdotin tutkimusta Ympyrätalon liepeillä oli kokoontumisia.

Vuosaareessa vasta ihmeellistä olikin, että oikein vanhana 'skannaajana' aloin tsiigaa, kun huumepoliisi-jengi vahti valkoihoisten/kantasuomalaisten jengiä, sekä tummien jengiä, jotka selvästi yritti alkaa selvitellä välejään väkivaltaisesti.

Ihmeen älyllistä sekä epätosia vai...? Sekä Non Sequitur ! Mitä Petra Nyqvist vastaa ? Todennäköisesti ei mitään.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen Vastaus kommenttiin #26

Petra tahallaan väärinymmärtäjien kruunaamattomana kuningattarena jälleen vauhdissa.

NOGO vapaasti käännettynä tarkoittaa aluetta, jonne ei kannata mennä turistina, ellei käynnille ole jotain erityistä syytä. Tämän kaltaisia alueita Ruotsista löytyy viljalti.

NOGO ei tarkoita sitä, että alue olisi aidattu tai että siellä pääsisi päivänvalossa tai muutoinkaan hengestään tai omaisuudestaan. NOGO-alueet luokitellaan kuitenkin korkean riskin alueiksi, joissa henkeen, terveyteen ja omaisuuteen kohdistuvia rikoksia tehdään huomattavasti muita alueita enemmän.

NOGO tarkoittaa viranomaiskielessä sitä, että viranomaiset tai palo ja pelastustoimi eivät mene alueelle takki auki, vaan voimakeinojen käyttämiseen varautuen.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #33

"NOGO vapaasti käännettynä tarkoittaa aluetta, jonne ei kannata mennä turistina, ellei käynnille ole jotain erityistä syytä."

Me leppävaaralaiset olemme ihmetelleet, miksi täällä käy vähemmän turisteja kuin ydinkeskustassa. Tässä tämä nyt sitten selvisi : D

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #40

Jouni pääsi keventämään! Kippis!

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #41

Skål! Moskeijan luona oli tunti sitten aivan rauhallista.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #43

BTW. Saako tuolla Espoo perillä kailottaa julkisesti rukouskutsun ?

En ole moista kuullut sitten Kreikan päivien ja Komotinin aluella itä-Thrakissa se oli joka päivää. Ei tuo suuresti haitannut yhteiseloa vaikka alueen enemmistö on muslimeja, kun politiikka erotettiin uskonnosta ja kortti lätkittiin neutraalilla alustalla kahvilassa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #44

Ei taida saada. Tänne parin sadan metrin päähän ei ainakaan kuulu mitään.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Yksi erillinen kysymys kommentistanne hyvä Rouva Nyqvist.

Mitä tarkoitatte kirjoittaessanne "maahanmuuttaja-blogistimme" ?

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Tuota huhua levittää Tukholmassa toimiva poliisikomentaja Jacob Ekström, joten kritiikki on tietenkin kohdistettava sinne. Voihan olla, että hän on saanut eläkepäätöksen ennätysajassa ja nyt uusi komentaja todistaakin, että poliisi voi operoida täysin rauhassa joka paikassa.

Silloin vain tarvitsee julkaista tämän uuden poliisin lausunto. Niin se etenee. Edellinen lausuntohan kuului näin:

"We are losing grip. The last bank moved away from that area after a rocket was shot into the room. The pharmacy was robbed so many times that it eventually closed. The insurance company has moved. There are thrown stones at the police, ambulances and firemen several times a month. It is not even a novelty.

So says Jacob Ekström on the suburbs of Stockholm, where he is police commander.

“It’s no-go-areas”, he says about the areas where a police car who are alone, does not stand a chance.

Last summer tried the National Police spoke out. They wrote in a report that there are 55 such areas in 22 cities in Sweden."

Jos uuden lausunnon mukaan mitään ongelmia ei ole, se on tietysti merkittävä säästö kun ei tarvitse poliisipartioiden tai hälytysajoneuvojen liikkumisen turvallisuudesta sen kummemmin huolehtia vaan ne voivat liikkua vapaasti kuten vaikkapa Suomessa.

Muutenkin koko hälytysajon mielekkyys kärsii, jos esimerkiksi Sallan VPK odottaisi hälytyksen saatuaan 2.5 tuntia, että poliisi tulee Rovaniemeltä saattamaan sitä palopaikalle lähiöön.

Jorma Kinnunen

Australialaiselle tv-ryhmälle ainakin oli no-go, kun maahanmuuttajat kävi päälle. https://www.youtube.com/watch?v=l-pG4oiih3A
Poliisi ei lähtenyt kuvausryhmän mukaan, kun pelkäsi että porukka provosoituu poliisin läsnäolosta. Ei ole myöskään harvinaista, että jos poliisi jättävät auton kadulle parkkiin, kun menevät kotikäynnille ongelmalähiössä, niin sillä välin poliisiauto tuikataan tuleen. Mitä tulee kantaruotsalaisiin, niin suurinosa kantaruotsalaisista on noista ongelmalähiöistä muuttanut pois ja tuskin menevät sinne huvikseen notkumaan.

Hesarissakin oli juuri juttu näistä ongelmalähiöistä.http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005039824.html

Jostain tuntemattomasta? syystä myös naisten turvallisuuden tunne on heikentynyt ja raiskaukset lisääntyneet Ruotsissa.http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005039477.html

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Miksi sinä jatkuvasti käännät asian pois todellisuudesta ?

Ainakin 15 ajoneuvoa on poltettu Tukholman seudulla yön aikana.
Tukholmaa on piinannut jo viides katumellakoiden värittämä yö. Yhteensä ainakin 15 ajoneuvoa on poltettu Tukholman seudulla yön aikana, kertovat viestimet. Autoja on poltettu ainakin Södertäljessä ja Rinkebyssä.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000006152...

Mellakoita rauhoittamaan saapuneet poliisit ja poliisiautot ovat aikaisempien öiden tapaan saaneet osakseen kivitystä. Expressenin mukaan metroasemilla myös vartijat ovat joutuneet nuorison kivityksen kohteiksi.

Vaikka vanha, tämä uusiutuu.

Eli se siitä Rinkebystä Petra.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Näitä No Go eli NIMBY-alueita ei tosiaan Suomessa ole. Yritetty kyllä on:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/455767-ni...

Mainostettu sivusto - näitä on paljon ja erityisen runsaasti Yhdysvalloissa - ottaa vastaan mielipiteitä No Go -alueista. Kauniainen Grankullakin voi siis sieltä aloitteellisten kansalaisten ilmiantamana piankin löytyä.

Suomessa toki esiintyy samanlaista viranomaistoiminnan/suojelutyön vaikeuttamista ja vastustamista kuin Ruotsissakin. Kotimaisin voimin.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Eipäs nyt vääristellä sivuston mainetta, koska pisteet eivät ole "mielipiteitä" vaan perustuvat joko "luotettavien" valtamedioiden (saksassa Welt, Spiegel jne.) uutisointiin tai suoraan poliisilta saatuihin tietoihin.

Tämä olisi käynyt ilmi jos olisit edes avannut sivun ja tutkinut sitä ennen kuin nolaat itsesi "mielipiteelläsi".

Grani on omalukunsa jo suomalisten keskellä, koska Besser Volk halt zusammen. Ei sovi kuvaamaan Suomea missään tapauksessa

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

No vaikkapa Lontoon alueella lähdeviitteinä käytetään Daily Mailin kaltaisia roskatabloideja. Joillakin alueilla kyseisessä toisessa "kotikaupungissani" häiriöitä esiintyy enemmän ja luonnollisesti maahanmuuttokriitikot kritiikittä osoittavat sormella etnisiä/uskonnollisia vähemmistöjä.

Kävin toki mainostamallasi sivustolla ja totesin sen samaksi pääsiäispashaksi kuin vastaavat sivustot Yhdysvalloissa.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #17

Welt, Spiegel ja poliisin haastattelut Saksasta on pääsiäispashaa....

Mielipiteitä on monia, mutta puolustan sinun oikeutta omaasi kaikilla voimillani, koska mielipiteenvapaus.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

No go, tai go.

Oikeastaan makuasia sanoi kissa kun..

Polisen använder inte begreppet ”no go”-zoner. Det är ursprungligen militär slang för rebellkontrollerade områden. Men frågan är om det finns någon tydligare beskrivning av platser där ”allmänheten i flera fall uppfattar det som att det är de kriminella som styr i områdena” och där ”polisen inte kunnat fullgöra sin uppgift”.

http://www.svd.se/55-no-go-zoner-i-sverige

Kivityksiä, väkivaltaa ja pelastuskaluston rikkomista

Tätä saavat pelastustyöntekijät osakseen noilla ao. alueilla. Ei taida pahemmin huvittaa mennä auttamaan.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Tässä taitaa olla pieni käsiteellinen ero tuon "NO" ja "GO GO" välillä.

"NO" ole vielä olemassa, jos sinne kerran voi mennä kivitettäväksi

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Ou No = alue jossa kulttuurit kohtaavat viranomaisen valvovan silmän alla, grillijuhlien(?) merkeissä

http://www.svt.se/nyheter/lokalt/uppsala/har-har-d...

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

En käsitä miten joku voi olla niin oman poliittisen ideologian läpitunkema, että ei suostu näkemään ja ymmärtämään ongelmaa Ruotsissa, sehän on nimittäin aivan todellinen. Hesarissa oli viimeksi tänään poliisiylijohtaja Dan Eliassonin haastattelu, joka oli karmeaa luettavaa, enkä voi keksiä mitään positiivista tästä hänen sanomisistaan. Tilanne on todella vakava, ja mieleen tulee väkisin että miten tämän voi tulevaisuudessa edes ratkaista? Keinoja on jo koetettu. Lausunnon mukaan Ruotsissa on siis 53 ongelmallista aluetta, ja 15 näistä on erittäin ongelmallista, ts. vaarallista. Ei käy kateeksi Ruotsin poliisia, joka joutuu yrittämään pitää yhteiskuntaa koossa, ja vastaamaan huonoon, ongelmia vähättelemään feedbackiin, vaikka syy on ilmeisesti poliittisissa päätöksissä. Sitä ei vain suostuta myöntämään. -Tässä on pakko taas miettiä Ulla Appelsinin erinomaista blogia, jossa hän sanoi mm. sen ajatuksen taas, että ongelmia ei voi ratkaista jos niitä ei saa edes nähdä tai niistä keskustella. Ruotsi ei ole keskustelun ja mielipiteenvaihdon suhteen avoin

http://www.hs.fi/paivanlehti/11012017/art-20000050...

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Ruotsin suhteen on nostettu esiin luvut 55, 53, 15 ja kartassa olevat 3.

55 tai 53 ongelmallista, 15 vaarallista ja 3 (todellista) NOGOa...

Tästä saadaan iloinen väittely missä on oikean totuuden, poliittisen korrektiuden ja realismin raja.

Kuka kieltää tai esittää seuraavan luvun tämän aloituksen tehneelle "maahanmuuttaja bloggarille" ? (Hämiö)

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Ruotsissa on ongelma ja Suomessa on ongelma. Kummassakin maassa esim. poliisin, palokunnan, ensihoidon työtä häiritään. Kaikesta huolimatta esim. Eliasson toteaa poliisin voivan edelleen työskennellä hyvin kaikkialla Ruotsissa. Jengiväkivalta on lisääntynyt ja yhteenotot raaistuneet. Poliisin kriisi Eliassonin mukaan on resurssien riittämättömyydessä.

Meillä on taipumus tunnustaa jo kauan olemassa olleita ongelmia vasta kun näemme oikeutetuksi ulkoistaa ne ja osoittaa sormella rajaamaamme ihmisryhmää syypääksi.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"Suomessa on ongelma. Kummassakin maassa esim. poliisin, palokunnan, ensihoidon työtä häiritään."

Tämä väite on Suomen osalta ns. pääsiäispashaa.

Suomessa poliisi sentään vielä reagoi mahdolliseen häirintään poistamalla häiritsijät katukuvasta. En ainakaan itse ole kuullut katukivien lennelleen vielä missään päin Suomea eikä rakettejakaan ole ammuskeltu suuremmin päin ketään.

Yksittäisiä ääliöitä ei lasketa.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen Vastaus kommenttiin #35

Kerropa sitten, kun yksittäistapauksia saa alkaa laskea. Nekin ovat nimittäin alan ammattilaisten mielestä lievästi sanottuna hankalia.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen Vastaus kommenttiin #35

Eivätköhän mm. perisuomalaiset ja surullisen kuuluisat anarkistit Laine ja Auvinen kuulu näiden yksittäistapausten joukkoon. Auvinen tosin jonkinlaisena median lemmikkinä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #56

Itse en ihan heti usko saavani katukivestä sen kummemmin kantasuomalaisen Suvi Auvisen kuin maahanmuuttaja Juha Hämäläisenkään heittämänä.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #62

Mä olen PAMU enkä MAMU. Status muuttuu kun taas kyllästyn tähän kylään ja lähden reissuun johonkin lämpimään....

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri

#20

Ideologia sokeuttaa ihmisen ja silloin ihminen ei näe totuutta vaikka se läpsisi suoraa naamaan. Ideologian sekoittamat ihmiset ovat vähän kuin äärijihadisteja, tekevät omasta mielestään oikein ja saarnaavat oikeaa asiaa, kaikki muut ovat väärässä.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Nythän tää keskustelu tässä meni näin:

Täällä esitettiin niinsanottua häränkukkua, minä korjasin sen ja liitin poliisin raportin,

sitten alkaa uikutus että "ideologit" (lue: pyytää että viitataan vaan totuudellisiin lähteisiin) eivät usko että on ongelmia. Totta hemmetissä on ongelmia, mutta ei niitä minkä keskustelijat itse keksivät päistään.

On se kumma, miten vaikeaa on faktojen käyttö keskustelussa.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #34

Teitä on pyydetty avaamaan tuosta totuudestanne kohtia, jotka kumoavat edes nuo 3 (kolme) kartalla olevaa aluetta.

Tehkää se ja jättäkää selvästi närkästyksen aiheuttamat purskahdukst sivuun. Se helpottaa, sujuvoittaa ja selventää keskustelua, jos niin Haluatte.

Kenties kommenteissa esitetyt väärät tiedot voidaan lakaista sivuun ja käydä käsiksi jäljelle jäävään ongelmavyyhtiin, joka on silti mahtava kautta koko Euroopan.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #34

Minä en uikuta mitään eikä Hämiskään, sen sijaan sinä olet täysin hakoteilla näiden 'oloutus' - raporttien kanssa.
Kokoan.

Miksi sinä jatkuvasti käännät asian pois todellisuudesta ?

Ainakin 15 ajoneuvoa on poltettu Tukholman seudulla yön aikana.
Tukholmaa on piinannut jo viides katumellakoiden värittämä yö. Yhteensä ainakin 15 ajoneuvoa on poltettu Tukholman seudulla yön aikana, kertovat viestimet. Autoja on poltettu ainakin Södertäljessä ja Rinkebyssä.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000006152...

Mellakoita rauhoittamaan saapuneet poliisit ja poliisiautot ovat aikaisempien öiden tapaan saaneet osakseen kivitystä. Expressenin mukaan metroasemilla myös vartijat ovat joutuneet nuorison kivityksen kohteiksi.

Vaikka vanha, tämä uusiutuu.

Eli se siitä Rinkebystä Petra.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #34

Voisit lopettaa virheellisten tietojen käytön täällä.

Voit mennä itse, en suosittele.

(Ei tuollaisesta voi saada aikaan mitään nopeasti. Ne onglmat joko jää tai todennäköisesti jatkuvat sukupolvia... ...jolloin parhaimmassa tapauksessa yksi tai kaksi sukupolvea tilanteen paranemiseen)

Olen nähnyt tosi raakoja mellakoita juuri sieltä. Alempana selviää hiukan Rinkebystä.

Migrants in Sweden viciously attack CBS Camera Team while Recording, punch, kick Reporters & Crew

https://www.youtube.com/watch?v=sEeXd9b01uY

Anti-Whites chasing a white man in Rinkeby, Sweden

Nyt siis Rinkebyssä on lähes 100% ulkomaalais-taustaisia.

Mies joka tässä puhuu, selvittää ja kertoo... ...ajattelevat tappamista.

https://www.youtube.com/watch?v=DqjvJ9MFDxg

Här attackeras polisen i svenska förorten

https://www.youtube.com/watch?v=CE-3wdff-OA

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #81

Onko kommentoijan lähimuisti mennyt, kun toistoa on niin paljon? Rankkoja lähiöitä ja huolestuttavia kehityssuuntia kieltämättä, mutta tiedämme asiasta siksi, että kuvaajat ja poliisit uskaltavat kyllä mennä niihin. Tenstasta kirjoitellaan tähän ketjuunkin.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #82

Hanki pari kolme sataa kanavaa, se riittää.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Petra Nyqvist.

Kaipaisin edelleenkin selvitystä käyttämäänne "maahanmuuttaja-blogistimme" ilmaukseen.

Minulla on asiasta oma teoriani, mutta haluaisin kuulla Teidän selityksen.

Kiitos

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Turha niihin on pelastuslaitoksen yms tunkea kun ei kerran haluta. Sähköt, kaasu ja vedet poikki ja antaa asukkaiden "rakentaa ja ylläpitää" itse sitä unelma-aluettaan. Yhteiskunnan palvelujen käyttämisen ehtona pitää olla sääntöjen noudattaminen.

Jos kerran pieni vähemmistö aiheuttaa ongelmia, enemmistö laittaa sen järjestykseen varsin nopeasti varsinkin näin talvella...

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Kannattaisi alkaa rakentaa säätimiä, joissa desibelimittari tutkii melutasoa ja kääntää aina sunttia 5 astetta pienemmälle kun tietty kynnys ylittyy. Kustannussäästöjä syntyy niin lämmityksessä kuin vartioinnissa.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Lontoon Tower Hamlets on tuolla listalla koska siellä on 5 vuotta sitten joku pieni porukka liimaillut sharia tarroja ja uhkaillut, että huivia pitää pitää. Aika herkästi tuolle listalle ilmeisesti saattaa päästä.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Mainitsemallasi alueella näyttäisi olevan tuoreampiakin ongelmia.

Suhteellisen kova muslimikansalaisten osuus alueella näkyy olevan. "Muslims make up 34.5% of Tower Hamlets' population" vaikuttaako mihinkään on toinen tarina.

https://www.gatestoneinstitute.org/4320/tower-haml...

EDIT: TÄmä uutinen on rittäin mielenkiintoinen: 67% alueen muslimeista äänsti kyllä EUlle!

http://www.frontpagemag.com/point/263294/muslim-to...

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Mutta miksi sitä sanotaan no-go alueeksi? Kumpikaan linkki ei sellaiseen viittaa.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #63

Jos otetaan nogon määritelmä tuolta ylhäältä olevasta (en ulkoa muista numeroa) kommentista, niin se voidaan heittää kenties rajatapauksena kumpaan laumaa tahansa

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #70

Tämäkö?

"NOGO vapaasti käännettynä tarkoittaa aluetta, jonne ei kannata mennä turistina, ellei käynnille ole jotain erityistä syytä. Tämän kaltaisia alueita Ruotsista löytyy viljalti."

Eihän mikään viittaa siihen, että näin olisi. Eikö tuommoinen alueiden kammoksuminen ole jo hysteriaa. Ja mikä ihme rajatapaus. Jos alueella asuu muslimeja niin se on rajatapaus?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Listalla on myös Leytonstone. Miten siitä saa jonkun ulkomaalaisten hallitseman alueen?

Taitaa olla hömpöökiä tämä kartta.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Saisitteko hyvä Rouva Nyqvist hömööpöityä vastauksen usasti kysymääni kysymykseen "maahanmuuttaja-bloggarista" ?

Olisitteko niin ystävällineen, että selventäisitte mitä tarkoititte ?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #50

Niin, etkö sinä yhteen aikaan muutellut maasta toiseen? Eihän se ole mikään haukkumasana.

Yhtä vähän kuin tämä sinun blogisi piti vettä yhtä monta kertaa olen ollut naimisissa. Joten sano neiti vaan, eikä tarvi niin kohteliaskaan olla kun sinunkaupat meillä kaikilla blogilaisilla on ennenkin ollut.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #51

Minä en pysy paikallani kuin hetkeen kerrallaan, mutta se tuskin on tärkeää.

Kunhan kysyin, kun kommenteistanne huokuu ylenmääräineen närkästys, ja vimma.

Teitittelyn lopetan kun Te rauhoitutte keskustelmaan vimmatta. Tämä on tapa jota oln käyttänyt maailmalla usein ja toimii....(Hämiö)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #50

Aika monesti te, esquire, olette kertonut täällä monista maahanmuutoistanne. Päätyminen (?) Pirkanmaalle osoittaa toki kehittyvää makua.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #54

Kappas Herra Vuorelakin on saapunut paikalle asiapitoisilla kommenteilla, kuten tapansa on.

Tervetuloa ja sitten suoraan asiaan ilman henkilööni kohdistavia viitauksia.

Jos sopii teen bloggauksen erikseen itsestäni, jossa voimme keskustella minusta.

EDIT: korjattu jokunen kirjoituspahus, jotka enemmissä määrin johtuu wanhan koneen näppiksestä

EDIT2: Herra Vuorelalle erikseen avattu foorumi: http://janispetrus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229310...

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Ainakin 15 ajoneuvoa on poltettu Tukholman seudulla yön aikana.
Tukholmaa on piinannut jo viides katumellakoiden värittämä yö. Yhteensä ainakin 15 ajoneuvoa on poltettu Tukholman seudulla yön aikana, kertovat viestimet. Autoja on poltettu ainakin Södertäljessä ja Rinkebyssä.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000006152...

Mellakoita rauhoittamaan saapuneet poliisit ja poliisiautot ovat aikaisempien öiden tapaan saaneet osakseen kivitystä. Expressenin mukaan metroasemilla myös vartijat ovat joutuneet nuorison kivityksen kohteiksi.

Vaikka vanha, tämä uusiutuu.

Eli se siitä Rinkebystä Petra.

Kun täälLä sinunkaupat on tehty.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Tässä lienee auktoriteetti jonka jokainen keskustelija voi ottaa tosissaan.

Vai mitä Rouva Nyqvist ?

https://www.gatestoneinstitute.org/5128/france-no-...

Muutama ote:

Fabrice Balanche, a well-known French Islam scholar who teaches at the University of Lyon, recently told Radio Télévision Suisse: "You have territories in France such as Roubaix, such as northern Marseille, where police will not step foot, where the authority of state is completely absent, where mini Islamic states have been formed."

Tätä ei ole edes mietitty tässä blogissa!

The newspaper France Soir published poll results showing that nearly 60% of French citizens are in favor of sending the army into troubled suburbs to restore order.

A 1.5 hour documentary (in French) produced by France's TF1 about Muslim gangs in Parisian no-go zones can be viewed here. A 50-minute documentary (in French) produced by France's TV3 about the no-go zones of Clos Saint-Lazare in northern Paris can be viewed here. A 45-minute documentary (in English) about the no-go zones of Marseilles can be viewed here.

Linkissä on linkkejä joista uskomattomat voi kaivaa lisää....

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Viimeksi joulukuun alussa käveleskelin Düsseldorfin no-go-alueella yömyöhääseen ja latkin kaljaa samalla, kun kaveri asustelee siellä. Huomasivatkohan ne, että tuossa on suomalainen mamu ja antoivat mennä, vai onkohan tuossa osittain tuulesta temmattuja hotspotteja?

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Kuka tietää. Olen minäkin istunut Frankissa syömässä islamin poikien kanssa, kun työmaalla oli yksi hieno herra ja pyysi mukaansa. HEH kreikkalainen mies joka ei osannut kreikkaa, koska oli itä-Kreikasta Komotinin kylästä, jossa pääosa asukkaista on turkin muslimeja.

Kreuzbergissä tuli kans pyörrähdettyä eikä kukaan tappanut, kuten ei myöskään Omonian "Chinatownissa", mutta katseita keräsin, kuten nykyään Suomessa jihadpartani kanssa.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Onkos tämäkin Norjan "yleisradion" raportti pelkkä väärennös vai totista totta.
https://youtu.be/EAcfyJBc_74

Mitähän lakia näissä no go alueissa "noudatetaan" , viidakon, shariaa, jotain muuta?

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

Ai Rinkeby on joku "no-go" alue? No, ei kyllä ihan satavarmasti ole. En itse sitä ainakaan sellaiseksi käsitä kun sen verta monta kertaa on siellä tullut oltua tai sitten se no-go ei ole niin paha kuin annetaan ymmärtää.

Tässä on yksi hyvä raportti ruotsalaisesta "no-go" alueesta, mutta matkailu tosiaan avartaa, että vielä parempi on käydä itse katsomassa:
http://www.hs.fi/nyt/art-2000002842718.html

Käyttäjän TeppoMesimki kuva
Teppo Mesimäki

Raportti vai toimittajan mielipide?

Hassua, jos ei ole Hesarilla töissä niin voi löytää jotain tai tehdä "raportteja" erinlaisesta näkökulmista: https://www.youtube.com/watch?v=CFbNglwTTU8

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Niin mutku ammuttiinhan Suomessakin singolla 90-luvulla kerran...

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

"jos ei ole Hesarilla töissä niin voi löytää jotain tai tehdä "raportteja" erinlaisesta näkökulmista"

No, joku Venäjän hallituksen äänitorvi RT onkin se paras lähde.

Käyttäjän TeppoMesimki kuva
Teppo Mesimäki Vastaus kommenttiin #74

Kaikkihan saavat olla RT:stä mitä mieltä haluaa, mutta RT löysi kuitenkin faktaa mitä tuossa mainostamassasi hyvässä raportissa ei ollut.

Jorma Kinnunen

Kuten Teppo kirjoittaa, niin taitaa olla Marian mielipide tuo juttu, jossa väittää ettei kranaatti-iskuja ym. ole. Maria on tainnut opiskella journalismia Pohjois-Koreassa.

Tuossa vähän faktaa kranaatti-iskuista.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002842112.html
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/krana...

Jorma Kinnunen

Tässä tuoretta raporttia viime syksyltä.
https://www.gp.se/ledare/ni-%C3%A4r-inte-g%C3%B6te...

Google translatorilla voi kääntää jos ruotsi ei taivu, mutta keskeisin viesti tuossa on, että jos asut väärällä alueella, niin omaisuutesi ei ole minkään arvoinen, ja hätätilanteessa ambulanssin, poliisin ja palokunnan tulo on hieman epävarmaa.

Husbyssä kauppiaat pitivät kauppojaan vähän aikaa kiinni protestina rikollisuutta vastaan. Tenstassa kauppiaiden toimintaa haittaa avoin huumekauppa, uhkailut ja ryöstöt
https://mitti.se/nyheter/centrum-stangs-protest/

Käyttäjän TeppoMesimki kuva
Teppo Mesimäki

Pakko heittää itsekkin kommentti kun kerran asun No-Golla "somaleiden saartamana ja suttunaamojen seassa".

Toi Nyqvistin väittämä että Rinkebyhyn voi mennä pitää paikkansa, olen itse ollut siellä viimeksi tänään, tunnen myös suomalaisia jotka asuvat siellä ja käyn välillä joskus yhtä somppua siellä hoitelemassa.

Sitten tähän hänen poliisin linkkiin: ruotsalainen yhteiskunta haluaa kaunistella kaikkea sosiaalisestamaahanmuutosta syntyviä seurauksia ja puhuu herkemmistä alueista, "siksi täällä ei ole No-Goja". ;)
Ruotsin valtiovalta hallitsee silloin kun on paikalla ja muutenhan nää on kolme tyhmää apinaa aluetta, ja päivä ja yöajalla on eroa. Suomessakinhan Paatero avasi vasta eläkkeellä suunsa, että totuus ei aina selviä virallisista raporteista sillä ne voi aina kirjoittaa "sopivasti". Nyqvist taannemmin väitti Tukholman keskustaa Ruotsin vaarallisimmaksi paikaksi, mutta se totuus voi olla toinen...
Ja jos et asu jollain tämmöisellä alueella ja olet kantaruotsalainen niin voit joutua helpommin rikoksen uhriksi kuin jotain toista etnisyyttä edustava "hurri".

Järva Krogin alueella joka kattaa Hjustan, Tenstan, Rinkebyn, Kistan, Husbyn ja Akallan kaupunginosat on alue jossa tehdään joka kymmenes murha Ruotsissa ja se on väestöön nähden ruma lukema. Rinkeby on mielestäni näistä rauhattomin ja siinä on isona tekijänä väestö, siellä asuu suhteessa enemmän erästä nimeltä mainitsematonta paimentolaiskansaa, mutta en nyt kerro tästä sen enempää etten saa rasistin mainetta.

Suurinosahan on näillä alueilla asuvista on normaaleita ihmisiä mutta olen monesti miettinyt että moni meidänkin ostarilla notkuvista somaleista olisi varmasti saanut paremman elämän olemalla paimentolaisina heidän omassa maassansa.

Ps. Ja Moderaattien Anna Kinberg Batra oli vaatimassa Ruotsin poliisijohtajan eroa vaikka itse juuri kertoi että on ajanut ideologista maahanmuuttopolitiikkaa. Sanotaan että hyökkäys on paras puolustus.

Pps. Jos oot joskus Hämis Tukholmassa käymässä niin tuu käväseen meiän Tenstan pubissa, tarjoan oluen.

Hälsingar från Stockholm

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Kutsu otettu vastaan. Kiitos tiedoista

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Laitetaanpa tännekin yksi kommentti kahvikupilta...josko saisi uuden ennätyksen aikaan nostamalla kolme blogia yhtä aikaisesti luetuimpin laatikkoon.

Hurraa USAri teitin politiikka on onnistunut, kun keskustelijat kaikkosivat

Käyttäjän jakerajaaho kuva
Jarkko Raja-aho

"Roskajulkaisu" Daily Mail tehtaili eilen jälleen ilmeisesti täysin valeuutisen, hienosti on joko lavastettu tahi fotoshopattu ambulanssit ja poliisiautot katukuvaan:

http://www.dailymail.co.uk/news/article-4110542/Gu...

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

"Väärä uutista pukkaa" ei aiheuta toimenpiteitä, koska pääsiäinen on seuraava juhla!

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Pakkokommentti, ennen kuin saan natsileiman otsaan, koska kommentteja on 88 kpl!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset